sunnuntai 30. tammikuuta 2011

Viirupään paluu kisakentille

Huh, lähdettiin Johannan ja Lumin kanssa aamulla ennen viittä kohti Hyvinkäätä. Matka oli aika mielenkiintoinen, välillä oli tiellä lunta niin paljon, että auto meinasi lähteä "lumiliirtoon". Yksi pikkubussi olikin sellaisessa kohdassa pujahtanut yhden kaistan yli pellolle. Onneksi siellä oli kaikki kunnossa, joten me pääsimme jatkamaan matkaa kohti Hyvinkäätä.

Ennen ensimmäistä rataa huomasin että Oona käy TOSI kuumana. Ja kuinka ollakaan, juuri lähtöalueelle siirtyessämme, tupsahti Oonan eteen musta kääpiösnautseni joka sai tuntea Oonan raivon partakarvoissaan. Pienen selvittelyn jälkeen koira oli irti toisistaan ja asiakin "selvitetty". Itsellä jäi tilanteesta niin paha maku suuhun, että mietin jo radan jättämistä väliin. Tippa silmän kulmassa päätin kuitenkin yrittää. Tunsin jo lähdössä, että vauhtia tulee piisaamaan ja sitähän riitti! Muuten hienoa menoa, mutta renkaalla persjätön aikaan kuulin rymähdyksen, sitten kohahti yleisö ja sen jälkeen näin kun koira keräili itseään renkaan vierellä. Oli sitten hypännyt renkaan alareunaa päin :o noh, hyllyhän siitä tuli, kun Oona ehti sujahtaa edelliseen putkeen uudestaan, kun yritin sitä saada sinne renkaalle. Pieni kammo kyllä jäi, mutta ei voi mitään...

Toinen rata oli lähestulkoon käännetty versio edellisestä. Jostain syystä annoin Oonan hiukan varastaa :( Käsky oli kyllä jo lähtenyt aivoihin, että nyt kutsu se koira, mutta sehän nykäisi sieltä liikkeelle ennen kuin se käsky tuli suusta ulos. Kontaktit kuitenkin hyvät, kuten ekallakin radalla. Ennen keppejä olleessa pyörityksessä päästin hiukan liian aikaisin, enkä liikkunut keppejä kohti, joten Oona otti yhden ylimääräisen hypyn. Muuten taas tosi hieno rata.

Kolmas rata olikin sitten hyppäri. Päätin tehdä hiukan erilaisen ohjauksen kuin moni muu ja se kannatti. Oona irtosi juuri sinne mihin pitikin, paitsi siinä kohtaa kun minä ajattelin jo liikaa seuraavaa tilannetta... Eli putkelta otettiin sitten kielto. Upea rata, mutta ei nollaa vieläkään...

Kokonaisuutena kisat meni hyvin. Kaikesta muusta jäi hyvä mieli, mutta se yhteenotto olisi saanut jäädä tapahtumatta. Harmittaa, kun Oona on mulla aina niin lyhyessä remmissä agilityssä, että pääsikin sitten tapahtumaan niin, että se toinen pääsi liian lähelle :( Noh, ehkä tästä oppi kumpikin osapuoli jotain.

Videoitakin on varmaan luvassa, kunhan Johanna ehtii latailemaan ne koneelle :)

maanantai 17. tammikuuta 2011

Hurrja valkoinen


Sunnuntaina suunnattiin sitten Mirvan ja Kodan kanssa Sastamalaan Maria Aaltosen koulutukseen. Rata näytti kohtuu vaikealta, varsinkin kun ei oltu treenattu muuta kuin hiukan torstaina ja sitä ennen ties millon viimeeksi. Oona kävi "vähän" kierroksilla, räksytti ja louskutti minkä ehti... Ajatuskin meinasi välillä karata ihan kokonaan, kun neiti suoritti just sen esteen mikä mieleen juolahti. Layeroinnissa se päätti hypätä selän takaa hypyn, eikä edes miettinyt mitään muuta. Sama oli kun yritin lähettää putkeen, niin neiti kiertää siivekettä. Okei, videolta katsottuna mun ohjaus ei ollut siinä putkeen lähetyksessä paras mahdollinen, mutta silti. Sitten kun homma lähti käyntiin, niin taisi mennä parikymmentä estettä ihan hienosti nollana :) Ensimmäisellä videolla kooste niistä hyvistä hetkistä. Toisella sitten ne sähellykset...

tiistai 11. tammikuuta 2011

Suunnitelmat ja tavoitteet vuodelle 2011

Oona täyttää tänä vuonna 8 vuotta, kuulostaa paljolta, mutta jostain syystä tuntuu että tuo koira on jotenkin nuortunut. Tai sitten siitä on alkanut tulemaan vanhuuden höperö, koska meillä leikitään nykyään aika paljonkina ja aina Oonan toimesta :) Tämä alustus siksi, että muistan itsekin tulevaisuudessa suunnitella treenit ja kisat ottaen koiran iän huomioon.

Tämän vuoden tavoitteet on aika selkeät: nollia pitää tehdä enemmän kuin viime vuonna ja nollaprosenttikin pitää olla huomattavasti korkeampi. Koutsi taisi mainita 75 prosenttia, mutta se jäänee haaveeksi... Kisakausi on tarkoitus aloittaa helmikuussa, mahdollisesti jo tammikuun lopussa jos löytyy matkaseuraa esim. Hyvinkäälle (wink, wink Johanna). Kisaamista jatketaan kevään mittaan niin kauan kuin oma vointi sen sallii. Kesällä perheeseemme nimittäin liittyy uusi perheenjäsen. Tänä vuonna minua ei siis tulla näkemään EO- tai IMCA-kisoissa, Oonasta sitä en vielä tiedä... Loppukesästä pyritään palaamaan kisakentille kun oma vointi sen sallii. Jos sitä sitten vaikka 2012 EO-joukkueeseen tähtäisi :) Onhan meillä yksi isompikin tavoite, huhtikuusta lähtien Oona voi ottaa taas agilitysertin vastaan, joten varjovalion arvo kyllä houkuttelee. Samoin hyppyserti saadaan ottaa vastaan heinäkuussa, eiköhän sekin käydä napsimassa viimeistään syksyllä pois kuljeksimasta.

Eli muutoksen tuulet puhaltelee meidän perheessä vuonna 2011 :)