maanantai 28. maaliskuuta 2011

Talvikuvia

Oona pääsi pari viikkoa sitten lenkkeilemään meidän metsiin Lumin ja Pyryn kanssa. Alla muutamia kuvia (copyright Johanna Mäkynen)



lauantai 26. maaliskuuta 2011

Ohjaajan vauhti hidastuu...

Tänään pyörähdettin kolmen startin verran ATT:llä. Kaikki radat agilityratoja, tuomareina Anne (A ja B) ja Harri (C) Huittinen. Ekalla radalla en lähtenyt riittävän hyvin alussa liikkeelle ja sen myötä sainkin Oonan sujahtamaan edessäni olleeseen putkeen, keinun sijaan... Eli heti alkuun hyl. Muuten ihan ok menoa, mitä nyt yritin sieltä takaa ohjailla :) Yksi tosi hyvä kohta oli puomin layerointi suoralta putkelta okserille viennillä. Oona irtosi hienosti okserille, vaikka itse olinkin siellä puomin toisella puolella huutelemassa "eteen", myös sen jälkeinen takaa leikkaus oli mun ohjaamaksi mitä loistavin :D kontaktit ok, A:lta hiukan varasti, johon reagoin "oho" ja koira heitti äkkiä takajalat takas kontaktille :)

Tokalle radalle mennessä iski paniikki etten ehdi valssaamaan ennen A:ta ja sen seurauksena jätin koko ohjauksen väliin :D huusin koiralle "kiipee" ja sehän kiipesi, kylläkin vieressä olleelle puomille. Koira teki juuri niinkuin ohjaaja käski. Lopun radan juoksinkin sitten taas henkihieverissä koiran perässä. Toivottavasti koiralla oli hauskaa, ohjaaja ainakin hihitti koko loppu radan :)

Viimeiselle radalle lähtiessä olin jo antanut periksi, ei musta enää ole tähän, pakko aloittaa tauko etten pilaa koiraa... Jostain kummasta sain hirveän tekemisen raivon päälle ja radalla joka sisälsi puominx2 ja A:n, me tehtiin melkein täydellinen rata. Loistavat pysäytyskontaktit, ainut huono kohta oli suoran putken jälkeinen välistäveto jossa olin aivan varma, että en saa Oonaa siihen mukaan. Kilttinä koirana Oona tuli kuitenkin käteen ja päästiin kauhealla draivilla rata puhtaasti loppuun. Olin niin onnellinen, että viiden hyllyn jälkeen saatiin viimein se nolla. Sijoituksella ei meille ollut mitään merkitystä, nolla kuin nolla. Puhalsin ja puuskutin kentän laidalla istuen varmaan melkein 10 minuuttia. Oona oli edelleen ihan täpinöissään, valmiina hommiin :) Pian alkoikin seurakavereita tulla onnittelemaan, meidän aika oli riittänyt voittoon! Aivan loistava fiilis, täydellinen pikkukoira <3

Tästä päivästä oppineena: jatkossa kisataan vain kaksi rataa päivässä, maha ei oikein enää tykkää kolmen radan verran juoksemisesta :D

perjantai 11. maaliskuuta 2011

Lisää tilauspipoja

Vähän huono kuva mustasta Rose Mohairista tehdystä pitsipiposta. Sama ohje kuin alla olevassa valkoisessakin.

Violetti pitsipipo edelleen samalla ohjeella kuin muutkin. Musta pipo Nallesta, ohje Novita Talvi 2008

torstai 10. maaliskuuta 2011

Treeniä

Viime kisojen jälkeen jäi hiukan keinu kaivelemaan, joten heti seuraavana päivänä mentiinkin tekemään Oonan kanssa tehotreeniä keinulla. Saatiinkin aika kiva keinu aikaseksi, pitää vaan muistaa pitää kiinni sen suoritustavasta kisoissakin...

Maanantaina treenattiiin epiksissä yhden startin verran. Radalla ei valitettavasti ollut keinua, mutta meille sitäkin haastavampi putki puomin alastulon jälkeen. Kokeilin huvikseen mitä tapahtuu kun käskytän Oonaa ihan hiljaa ja vain kerran "kiipee". Neidillä ei ollut ajatustakaan koko kontaktista, vaan kipaisi vauhdilla sinne putkeen. Multa pääsi suusta älähdys ja neiti kääntyikin putkesta takaisin tarkastamaan tilanteen. Ei muuta kuin koira kainaloon ja ulos. Eipäs kun matkalla olikin vielä A, jolle päästin Oonan. Hassu pikkukoira taisi oppia jotain, se nimittäin ei tullut ensimmäisestä käskystä pois kontaktilta :D Pakko olla tyytyväinen tuohon koiraan, oppipahan jotain.

Tänään sitten Jampan treeni. Mentiin heti ekana ja samantien nollarata. Lopussa oli kyllä tosi hankala putki ja A vierekkäin ja Oona meni käskystä A:lle :) Putki oli jopa hiukan A:n kontaktin edessä, mutta eipä tuo tuntunut Oonaa haittaavan :D Toisella yrityksellä oli tarkoitus parantaa mun ajoituksia, etten olisi niin paljon EDELLÄ ja onnistuihin se, mitä nyt puolessa välissä rataa kepeillä persjätön aikana Oona rupesikin syömään namia, mitä ihmettä! Taisi olla aika hyvä namit siellä maassa. Sitkeänä ohjaajana päätin, että nyt tehdään rata alusta asti ja edelleen nollana. Tulihan se ja ajoituksetkin oli huomattavasti paljon paremmat :) Innolla odotellaan lauantain kisoja!

tiistai 1. maaliskuuta 2011

Valkoista

Rose Mohairista tilauspipo (malli Novitan kesä 2009 lehdestä)